torstai 25. joulukuuta 2014

Dovre ja Rondane 2014 - vaellus Norjassa

Rondvatnet -järven oikealla puolella näkyvät Svartnuten - ja Vinjeronden -tunturit
Vuoden 2013 Kungsleden -vaelluksemme oli mennyt nappiin ainakin alkupäivien maisemien ja sään suhteen.   Loppupäiväthän olivat olleet sateisia lukuunottamatta viimeistä vaelluspäivää, mutta säälle ei voi mitään. Se pitää vain kestää. Siksi olikin haasteellista päättää, minne mentäisiin vuonna 2014. Kävimme läpi eri vaihtoehtoja monenlaisin kriteerein. Olemme keskustelleet aina silloin tällöin jonkinlaiselta tuvalta tuvalle tehtävästä "kevytvaelluksesta". Tällaisella reissulla kantamusten painot jäisivät siinä 12 - 13 kilon paikkeille. Norjassa ja Ruotsissa tällainen vaeltaminen on aika yleistä, mutta suomalainen vaelluskulttuuri ei mahdollista tätä. Meidän erämaissa ja kansallispuistoissa reissaaja yöpyy joko teltassa, laavussa tai autio/varaustuvassa ja kantaa kaikki sapuskansa mukanaan, koska alueilla ei ole tarjolla mitään maksullisia ravintoloita. Nämä asiat kallistivat vuoden 2014 reissun tehtäväksi Norjan Opplandin maakunnassa sijaitseviin Dovren ja Rondanen kansallispuistoihin. Tervetuloa mukaan vuoden 2014 vaellukselle kertomuksen kautta!

Vuoden 2014 reissun majoitus- ja muonitusasiat mietittiin hieman uusiksi, jotta kevyemmällä kantamuksella toteutettu vaellus mahdollistuisi hyvin. Telttailun sijaan yöpyisimme alueilla olevien DNT:n (Den Norske Turistforening) tunturiasemien tai yksityisten omistamien leirintäalueiden tupien lämmössä, missä nautiskelimme niin aamiaiset kuin päivällisetkin. Lounaat syötäisiin kuitenkin totutusti kairassa, mutta ei enää lautasilta vaan lusikalla suoraan retkiruokien pakkauspusseista. Tiskitkin minimoitaisiin ja sen vuoksi Trangioissa keitettäisiin vain lounas- ja kahvivedet (kahvi pikasellaista). Säästynyt aika ja kevyemmät kantamukset mahdollistaisivat tarvittaessa pitemmät päivämatkat ilman väsymyksen käymistä käpälään ;-).
 GPS:n tallentama, kuvassa näkyvä reitti ei ole koko totuus.
Kertomuksen lopussa on Roopen GPS:n tallentama data reissusta pl. Rondvatnetin venematka, käynti Peer Gynt -hyttalla sekä lähtöpäivän kävely Rondvassbusta Sprangetin pysäköintialueelle.

Reissu alkoi sunnuntaiaamuna 24.8. Helsinki-Vantaan lentoasemalta
Miehet lähtövalmiina
Rinkat käärittiin tukevaan muoviin.
Saavuimme paikalle kohtuullisen ajoissa. Tume oli hoitanut etukäteen meno-paluulippu- sekä istumapaikka-asiat netissä. Rinkkoja ei voitu ottaa mukaan koneen matkustamoon, sillä ne olivat siihen liian suuria varsinkin kun olimme kiinnittäneet vaellussauvat niiden sivuille. Käärimme ne paksuhkoon muoviin ja viimeistelimme paketit tukevalla teippauksella. Sitten veimme rinkat lähtöselvitystiskille, mistä virkailija tökkäsi ne kuljetushihnalle. Menimme turvatarkastuksen jälkeen lähtöportin läheisyyteen odottelemaan pääsyä lentokoneeseen, joka veisi meidät välietappina olevalle Oslon Gardermoenin lentoasemalle. Sieltä jatkaisimme matkaa junalla.

Ollaan jo Norjan ilmatilassa.
Matkalla Oslon keskustaan
Lento kesti hieman toista tuntia laskeutuen ajallaan Gardermoeniin. Junamme lähtöön oli kuitenkin vielä useita tunteja ja  nousimme siksi Oslon keskustaan menevään (kalliiseen) expres -junaan. Olihan Oslossa kuitenkin enemmän tekemistä kuin Gardermoenissa. Olimme
perillä puolessa tunnissa. Edellisestä ruokailusta oli kulunut jo aikaa ja nyt piti saada jotain murua rinnan alle. Lähdimme siksi tallustelemaan Oslon kaupungintalon suuntaan ja löysimme matkan varrelta mukavalta näyttävän Cafe Cathedral -nimisen ravintolan.
Olimme kaupungin ainot reppureissaajat.

Istahdimme terassille ja tilasimme isot pitsat paitsi Seppo, joka tilasi munakkaan. Oli sekin kuulemma ihan jees.
Pitsa maistui
Söimme ne pikaisesti, minkä jälkeen jatkoimme matkaa. Pysähdyimme ostamaan aamiaiskahvit puistonkulmassa sijaitsevalta kioskilta, jotka osoittautuivat varsinaiseksi kuraksi. Parin hörpyn jälkeen oli pakko kaataa mukin sisältö maahan. Paikalta ei ollut enää pitkä matka kaupungintalolle, sekä sen edessä olevaan huvivenesatamaan. Tulimme sinne muutaman minuutin kuluttua ja tyylikästähän siellä oli.
Oslossa on tyylikäs vierasvenesatama

Akerhusin linnoitus
Pällistelimme paikalla aikamme ja kävelimme sitten takaisin rautatieasemalle. Junaa ei näkynyt vielä ja odottaminen kävi pitkäksi. Lopulta junamme peruutti laiturille ja nousimme vaunuun, mistä löytyivät etukäteen varaamamme istumapaikat.

Norjalainen radanrakentamisratkaisu
Miksiköhän ilmeet ovat noin muikeita?
Tarkistelin kotona reissun jälkeisiä reittejämme Norjan Kartverketin Internetissä olevasta kartasta ja huomasin junaradan rakentamisen olevan Norjassa huomattavasti haasteellisempaa kuin Suomessa. Matkamme varrella olevassa Dombåsissa junanrata haarautuu kahtia. Tronheimiin kulkeva rata kaartuu oikealle kohti määränpäätämme Hjerkinniä ja toinen rata Isfjordenin vuonon rannalla olevaan Åndalsnes -nimiseen kuntaan.

Kartan mukaan Trondheimiin menevän junan pitäisi nousta 897 metrin matkalla 140 metriä korkeammalle kuin Dombås. Taitaa olla vähän liian jyrkkää nousua mille tahansa junalle ja asia on ratkaistu siten, että rata kulkee ensin hieman yli neljä kilometriä Dombåsista luoteeseen kokonaisnousun ollessa 115 m. Sitten juna sukeltaa muutamasatametriä pitkään tunneliin, missä on tämän osuuden korkein kohta 825 m.p.y. Tunnelissa rata tekee jyrkän, kaakkoon kaartuvan neulansilmämutkan ja laskeutuu sitten n. 25 m neljän kilometrin matkalla. Sitten rata kaartaa itään kohti Hjerkinniä, joka on 271 metriä korkeammalla. Matkaa sinne on kuitenkin n. 30 km eli tuota nousua ei huomaa.

Norjan vähäsateisin paikka, Hjerkinn
Reissun tylsin vaelluspolku
Matkan aikana oli ollut vähä väliä todella rajuja sadekuuroja ja nyt jännitimme, mikä olisi sään laita määränpäässä. Onni tuntui suosivan, sillä Hjerkinnissä aurinko paistoi puolipilviseltä taivaalta ja äskettäinen sadekuuro oli raikastanut ilman.

Hageseterin leirintäalueen päärakennus
Turvekattoinen mökkimme iltavalaistuksessa
Jatkoimme matkaa apostolinkyydillä n. 4 km:n päässä sijaitsevalle yksityisessä omistuksesssa olevalle Hageseterin leirintäalueelle, mistä olimme varanneet mökkimajoituksen seuraavaksi yöksi.

Turvekattoinen mökki oli varustettu kaikilla mukavuuksilla ja vietimme siellä miellyttävän illan
Asuntovaunujen lisärakennuksia
Illalliseksi on hampurinpihviä.
käytyämme syömässä ensin tukevan ja maittavan, ruoka-listalta valitun hampurinpihvin.
Alueen pääasialliset asiakkaat olivat karavaanareita, jotka pitivät siellä asuntovaunujaan ja -autojaan kesät talvet. Usean vaunun sivulla oli kankaisen teltan sijaan lautarakenteinen lähes vaunun kokoinen huone, jonka ympärille jotkut olivat rakentaneet jopa aidankin. Tällaisia rakenteita emme ole nähneet Suomessa.

Maanantaiaamu 25.8. Hageseter - Grimsdalshytta (Tästä linkistä voi tarkistella reittiprofiilia sekä korkeuseroja http://www.lommekjent.no/ruter/1217743)

Reitti Hageseteristä Grimsdalshyttanille
Tuttuakin tutunpaa säätä
Eilinen päivä oli ollut aurinkoinen, mutta se oli eilistä se. Taivas oli nyt pilvinen ja tihkusateinen, vaikka alueen piti olla vain 222 mm vuotuisella sademäärällään yksi Norjan kuivimmasta paikosta.
Maittavan ja monipuolisen aamiaisen jälkeen oli lähdön aika ja taivaltaminen Grimsdalshyttanille.
Yksitoikkoinen polku
Ei heti arvaa, että ollaan virran rannalla.
Yksitoikkoisella tuntutiylängöllä kulkeva polku nousi pikkuhiljaa korkeimmalle kohdalleen (n. 1320 m.p.y.), mistä alkoi n. 4,5 km:n mittainen loiva laskeutuminen Nørde Tverråe - virralle.
Pysähdyimme sitä ennen lounaalle Gråhøe -tunturilta (1663 m.p.y) alkunsa saavan, nyt tosin hyvin vähävetisen virran rannalle ja kiville. Lounas lusikoitiin nopeasti suihin ja matka jatkui
Alhaalla näkyy Grimsdalshyttanille vievä polku.
Grimsdalen -laakso
Nørde Tverråe -virran pohjoispuolella olevalle jyrkähkölle  n. 90 m virtaa korkeammalla olevalle töyräälle.  Pysähdyimme kuvailemaan ja ihailemaan maisemia. Sitten laskeuduimme rinteellä kiermurtelevaa polkua pitkin alhaalla olevalle, virran ylittävälle sillalle. Polku nousi sieltä parisenkymmentä metriä seuraten nyt Tverråe -nimisen virran vierustaa, tosin edelleen paljon virtaa korkeammalla. Virta ja polku erkanivat toisistaan n. 700 m ennen tunturiasemaa  ja samalla jätimme taaksemme Dovren kansallispuiston. Pian näkyivätkin maisemassa Grimsdalshyttanin rakennukset.

Grimsdalshyttan päärakennus illalla
Grimsdalshyttan majoitustiloja
Astelimme päärakennuksen ulko-ovesta vastaanottotiloihin ja kerroimme isännälle tarvitsevamme seuraavaksi yöksi kolme kahden hengen huonetta. Nehän järjestyivät. Huoneet olivat rakennuksen alakerrassa, minne veimme varusteemme. Tunturiasema sijaitsee kolmihuippuisen Kattuglehøen itärinteellä ja on n. 70 m korkeammalla kuin alhaalla Grimsdalen -laaksossa virtaava Grimse -joki. Tunturiaseman rakennuksien katot olivat  perinteiseen norjalaiseen tapaan joko kokonaan tai ainakin osittain ruohon peittämiä. Tälläkin tunturiasemalla oli mukavat fasiliteetit sekä tarjolla hyvää Rondapilsen -olutta.
Tuota kautta mennään huomenna.
Tutustuimme nyt  myös norjalaisten tunturiasemien tapaan hoitaa ruokailuasiat. Aamiainen ja päivällinen tarjottiin vain tiettynä kellonaikana ruokailutilojen ollessa muulloin suljettuina. Aaminen hoidettiin samalla itsepalvelumenetelmällä kuin Suomessa, mutta illallinen olikin jo toinen juttu. Näytillä ei ollut mitään á la carte -ruokalistoja, vaan kaikki saivat saman kolmen ruokalajin ruoat. Kun ruokailijat
Iltapilviä Grimsdalen -laakson taivaalla
istuuntuivat pöytiinsä, toivotti isäntä heidät tervetulleeksi kertoen mitä syötäisiin. Ruoat tuotiin tämän jälkeen pöytiin padoissa tai astioissa, yleensä kaksi per pöytä. Sitten jokainen ruokailija annosteli lautaselleen sopivaksi katsomansa määrän.

Paikan isäntä oli arvonsa tunteva, komppanian vääpelin sielulla varustettu kaveri. Tämä tuli kaikille selväksi viimeistään silloin kun hän oli kertomassa ruokailutilassa oleville norjalaisille matkalaisille mitä ruokaa on tarjolla päivällisellä. Eräs hieman vanhempi norjalainen seurue puhui samaan aikaan keskenään ja tästähän isäntä ei pitänyt lainkaan. Hän keskeytti esitelmänsä ja sanottakoon suoraan, käski porukan olla hiljaa hänen puhuessaan. Sinänsä mies oli ihan oikealla asialla, mutta tyylitajussa kaverilla olisi parantamisen varaa.

Tiistai 26.8. Grimsdalshytta - Dørålseter (Tästä linkistä voi tarkistella reittiprofiilia sekä korkeuseroja http://www.lommekjent.no/ruter/887789)

Reitti Grimsdalshyttalta Dørålseteriin

Lähtövalmiina
Grimse -joki
Aamu valkeni puolipilvisenä. Lähdimme patikoimaan tuhdin aamiaisen jälkeen  kohti n. 16 km:n päässä olevaa Dørålseteriä. Ensin ylitettiin Grimse -joki sen yli rakennettua siltaa pitkin. Kohtapuoliin tultiin paikoin kivikkoiselle ja mutaiselle polulle, joka kulki aluksi matalahkon koivumetsän seassa nousten pikkuhiljaa ylöspäin.
Vielä ollaan metsässä
Skridubekken -virran kohdalla polku laskeutui n. 40 m nousten sitten Gravhøe -tunturin (1488 m.p.y)
Tauko paikalla
itäisen sivuhuipun (1451 m.p.y.) pohjoista kylkeä aina n. 1300 m.p.y. korkeuteen. Noin 2,4 km:n taivalluksen jälkeen metsä loppui ja oltiin avotunturissa ja 145 m korkeammalla lähtötasolta. Pysähdyimme pitämään paikalla lyhyen patukkatauon. Pilviverho oli repeillyt ja aurinko paistoi kohtuullisen lämpimästi, joten oli vähennettävä vaatetta.

Se ilo jäi lyhytaikaiseksi, sillä pohjoispuolellamme olevalta Fallfosshøe -tunturilta puskevat, nopeasti etenevät kuuropilvet pakottivat pukemaan kuoritakit äkkiä päälle. Kuuro satoi hetken kohtalaisen rankasti kadoten sitten vauhdilla etelään.


Jatkoimme tauon jälkeen matkaa ja saavutimme  polun korkeimman kohdan, mistä alkoi leppoisa laskeutuminen kohti Haverdalen -laaksooa. Tähän saakka oltiin noustu Grimsdalshyttanilta lähdön jälkeen 375 m . Tästä kohtaa näkyi eteläpuolellamme olevan Haverdalåe -joen vastarannalla kohoava lähes 14 km pitkä, monihuippuinen Stygghøin -tunturimassiivi (1858 m.p.y.). Pysähdyimme vertailemaan edessämme näkyvää maisemaa ja karttaa keskenään arvellen, mistä kohtaa alkaisi edessämme olevien tunturien rinteillä se polku, mikä kulkisi Dørålsglupen -solan kautta Dørålseteriin. Tunturimassiivin rinteillä näkyi neljä virtaa ja polun pitäisi kulkea vasemmalta lukien kolmannen virran länsipuolella. Tiirailimme maisemaa tarkasti ja lopulta siitä erottui kapea, ylöspäin kiermurtelevan ruskea viiva. Siinähän se polku oli.
Missä polku menee?
Polku on kuin Kilpisjärvellä.
Ei muuta kuin eteenpäin ja tulimme melko pian eräänlaiselle ”räystäälle”, mistä alkoi jyrkempi laskeutuminen Haverdalen -laaksoon. Ennen kuin päästäisiin sinne saakka jouduimme kiertelemääm
ja kaartelemaan hyvän matkaa ikävähkön tutussa rakassa. Polku jatkui senjälkeen vielä jonkin aikaa koivumetsän siimeksessä aika jyrkkänä ja kiermurtelevana, muuttuen lopulta ihan peruslaskeutumiseksi eli mutaiseksi,  kivikkoiseksi ja juurakkoiseksi. Kokonaislaskua tuolta ”räystäältä” Haverdalsåe -virran rannalle oli n. 260 m n. 1,4 km:n matkalla matkalla .

Lounas Haverdalen -laaksossa
Dørålsglupen näkyy kuvan keskellä.
Pysähdyimme lounaalle joen rantaan. Sen toisella puolella oleva Dørålsglupen -solaan johtava polku näkyi täältä nyt selvästi. Olimme saaneet vaellella tähän saakka
kohtalaisessa hiljaisuudessa, kuullen vain muiden remmiläisten puheita, korppien satunnaista raakuntaa, sateen ropinaa ja tuulen suhinaa, mutta nyt kuului joen toiselta puolelta puheen sorinaa ja hälinää. Aiheuttajiksi paljastui usean nuoren pojan ja tytön porukka, joka liikkui vauhdilla vastarannalla olevaa polkua pitkin suuntanaan Dørålsglupen -solaan vievä polku. Mistä ihmeestä he olivat ilmestyivät sinne?

Kävelimme lounaan jälkeen Haversdalsåe -joen ylittävälle sillalle, mikä kaipasi selvästi remonttia. Nuorisoporukka eteni vauhdilla ylempänä olevalla polulla kohti Dørålsglupen -solaa, minne mekin olimme menossa. Nousua oli ensimmäisen 750 metrin matkalla vain n. 120 m, mutta viimeinen osuus, ennen kuin päästiin varsinaiseen solaan, olikin sitten paljon tiukempi. Siinä noustiin 300 m:n matkalla 80 m. Lämmin auringonpaiste piti vielä huolen siitä, että hiki valui.
Polku kääntyy kohta vasemmalle.

Tauon paikka
Pidimme patukka- ja kuvaustauon solan suulla, mikä oli n. 1200 metrin korkeuskäyrän kohdalla. Sola oli tässä kohtaa aika kapea, muttei siinä kulkeva polku oli vielä ihan hyvä. Vieressämme ”solisi” virta, joka yhtyi Haverdalen -laaksossa Haverdalsåe -jokeen. Se sai alkunsa monihuippuisen Stygghøi -tunturin Breidglupen - ja Dørålsglupen -solien välissä olevalta 1730 metrisen sivuhuipun itäisiltä rinteiltä.

Tästä alkaa alamäki Dørålen -laaksoon.
Polku se on tämäkin.

Jatkoimme tauon jälkeen matkaa ja ohitimme solan seinässä olevan viipymälumen, minkä jälkeen maisema avartui ja vihertyi. Tätä iloa ei kestänyt kauaa ja pian taivalsimme samanlaisessa ikävässä rakassa, mitä oli ollut vuoden 2013 Kungsleden -reissumme toisena päivänä. Tuota herkkua kesti sitten usean sadan metrin matkan. Saavuimme lopulta solan  korkeimpaan kohtaan (n. 1398 mpy.), mistä polku lähti laskeutumaan Dørålseteriin. Pysähdyimme patukkatauolle solan suulle, mistä näkyi Dørålen -laakson eteläpuoleisten tuntureiden huippuja. Istuinkivistä ei ollut täällä todellakaan mitään puutetta. Dørålseteriin olisi taivallettava täältä n. 1,9 km ja  laskeutumista olisi n. n. 330 m. Haverdalsåe -virran ja Dørålseterin välinen matkan pituus oli karkeasti n. 5,5 km. Patikointi äskeiseltä taukopaikalta Dørålseterin tunturiasemalle kesti puolisen tuntia, minne  ketteräliikkeinen nuorisojoukko oli jo ehtinyt majoittumaan. Menimme vastaanottoon kysymään majoitusvaihtoehtoja. Yllätykseksemme paikkaa ei operoinutkaan DNT vaan yksityinen henkilö. Kurioseettinä mainittakoon, että tämä paikan omistajaisäntä on käynyt "vaeltamassa" Suomessa nimittäin Muumimaailmassa.

Solan korkein kohta
Isäntä kertoo mitä on päivälliseksi.
Isäntä kertoi, että heillä on yhteistyösopimus DNT:n kanssa ja siksi ruokien ja majoitusten hinnat ovat samat kuin DNT:n omistamilla paikoilla. Huomasimme illallisen yhteydessä, egttä myös ruokailuajat ja -tavat olivat yhtenäiset.

Saimme isännältä kolme kahden hengen huonetta, jotka olivat päärakennuksen takana olevassa rakennuksessa, minne marssimme kantamuksinemme. Siellä oli yksi pitkä, toisesta päästä toiseen ulottuva pitkä  käytävä, jonka molemmilla puolilla olivat makuuhuoneet. Fasiliteetit toivat mieleen Akkajauren pohjoisrannalla olevan STF:n ylläpitämä Ritsemin tunturiaseman, missä vietimme ensimmäisen yömme vuoden 2008 Stora Sjöfalletin ja Sarekin reissullamme. Toisaalta siellä olleet huoneet olivat isompia jä lämpimämpiä kuin nämä täällä.

Huoneet olivat pieniä ja kylmiä.
Tässä ei palele.
Huoneiden kylmyys oli jäänyt ihmetyttämään meitä ja kysyimme isännältä miksi huoneittemme pattereita ei lämmitetä. Hän selvitti, että lämmitys kytketään päälle vasta syksyllä ja nyt oli elokuu eli kesäaika. Pienissä ja kylmissä huoneissamme ei ollut oikein mitään tekemistä ja menimme päivällisen jälkeen lämmittelemään päärakennuksessa olevaan takkahuoneeseen. Olimme myös ihmetelleet, mitä olivat  Atna -joen toisella puolella näkyvät, korkeat, pitkät ja leveät keskeneräisiltä tienpohjilta näyttävät muodostelmat.

Omituisia muodostelmia kauempana
Auringon valaisemia iltapilviä
Kysyimme tätä isännältä. Hän valisti meitä, että ne eivät olleet ihmisten tekemiä vaan jääkauden aiheuttamia hiekkakasaantumia. Eipä olisi tullut heti mieleen. Tiedoksi kaikille niille, jotka olette menossa näihin, nimenomaan kansallispuisto- ja maisemasuojelualueilla oleviin majapaikkoihin, että vaikka Norja on vesivoimalla tuotetun sähkön jättiläinen, niin näihin paikkoihin ei ole vedetty sähköä. Se tuotetaan paikan päällä diesel -generaattoreilla, jotka kytketään pois päältä joka ilta klo 23.00 ja päälle taas aamulla. Tämä siksi, että alueille ei saa vetää minkäänlaisia ilmajohtoja ja kallioiseen maahan niiden piilottaminen taitaa olla aika hankalaa ja kallista tuumimme me.

Keskiviikko (Tästä linkistä voi tarkistella reittiprofiilia sekä korkeuseroja http://www.lommekjent.no/ruter/887786)

Reitti Dørålseter - Rondvassdalen
Aamu oli lämmin ja aurinkoinen. Sää näytti suosivan tämän päiväistä patikointiamme. Olimme pähkäilleet jo kotipuolessa kahta vaihtoehtoa siitä, suuntaisimme täältä Dørålseteristä A) Bergedalen - ja Rondvassdalen -laaksojen kautta Rondvassbuhun vai B) jatkaisimmeko matkaa Langglupdalen -laakson kautta Bjørnholliaan. Jälkimmäisessä vaihtoehdossa olisi vielä "maisemaopitiona" (C) Høgronden -tunturin huipun (2115 mpy.)  kautta kulkeva ”oikotie” Bjørnhålliaan, mutta se jäi pelkäksi akateemiseksi pohdiskeluksi siksi, että se olisi vienyt liian paljon aikaa ja voimia (ainakin meikäläiseltä).

Tuo Langglupdalen -laakson kautta Bjørnholliaan kulkeva reitti olisi itsessään jo n. 25 km ja siihen pitäisi lisätä vielä seuraavana päivänä tehtävä 12 km:n patikointi reissumme lopulliseen määränpäähän Rondvassbuhun. Kartan mukaan tuolla reitillä ei ollut mitään muuta ihmeellistä kuin ehkä näkymä Rondslotten -, Vinjeronden - ja Storronden -tuntureiden pohjoispuolella olevaan Storbotn -laaksoon. Polku kulkee tosin 300 m korkeammalla kuin tuo laakso. Saattoihan sieltä olla hienot näkymät noille tunturimassiiveille ja ehkä reitillä olisi ollut muutakin mukavaa. Valitsimme kuitenkin toisin sillä tarkoituksenamme oli käydä huiputtamassa seuraavina päivinä joku Rondvassbun ”läheisyydessä” olevista yli 2000 metrisistä tuntureista ja tuo Bjørnhollian kierto ei ehkä olisi mahdollistanut tätä. Täytyyhän sitä jättää jotain myös tuleville syksyille eikö vaan.


Lähtötouhussa
Nuoriso tukkii polun.
Vaellusrensselit puettiin päälle pihalla ja sitten lähdettiin taipaleelle. Nuorisoporukka parveili lähtötouhuissaan keskellä polkua, eivätkä älynneet antaa tippaakaan tietä ja jouduimme kävelemään lauman läpi.


Dørålsglupen -sola on kuvan keskellä.
Talsimme eteenpäin vajaan kilometrin, minkä jälkeen ylitimme joen sillan kautta.
Nuorisoporukka ei tullutkaan perässämme, vaan valitsi merkkaamattoman, Bergedalen -laakson länsipuolella olevan talvireitin. Kävelimme n. 350 m ja tulimme polkujen risteykseen. Vasemmalle kääntyvä polku veisi  Høgronden -tunturin kautta Bjørnholliaan. Esimakua reitille antoi jo heti lähes risteyksestä alkava n. 40 metrin nousu vajaan 200 metrin matkalla. No sen jälkeen matka näytti jatkuvan ainakin kartan mukaan melko loivanousuisena aina Høgrondenin pohjoisrinteelle, johonkin 1500 metrin korkeuskäyrälle saakka, mistä alkaisi sitten jo tiukempi kipuaminen tunturin 2118 m.p.y. olevalle huipulle. Mehän emme menneet siihen suuntaan vaan jatkoimme kohti Rondvassbuta.
Roopen suussa ei ole sikari.
Parempi taukopaikka
Olimme patikoineet Dørålseteristä lähdön jälkeen yli tunnin ja kohtapuoleen olisi tauon paikka. Istahdimmekin pikapuoleen polun varrella oleville kiville. Stygghøin yli purjehtivat tihkusadepilvet pitivät meille seuraa kun mutustelimme suklaapatukoitamme. Lähdimmekin jatkamaan matkaa melko pian. Kuuro meni ohi nopeasti ja muutaman sadan metrin taivaltamisen jälkeen huomasimme, että äskeinen tauko pidettiin ihan väärässä paikassa, sillä täällä polun oikealla puolella, leveähkössä rotkossa virtaavan  Bergedalsbekken tienoilla olisi ollut oikea paikka. No, eihän meillä ollut kamala kiire ja jäimmekin sen vuoksi kuvailemaan ja nautiskelemaan mukavista maisemista. Matka jatkui taas ja tulimme polkujen risteykseen. Bjørnholliaan halukkaat menisivät suoraan, mutta me käännyimme oikealle Rondvassbuhun johtavalle polulle. 

Viimeinen kairassa lämmitetty lounas
Pysähdyimme lounaalle Bergedalstjønnin - ja Rondvatnet -järvien välissä olevan erään pienen järven vai pikemminkin lammen rannalle. Ajattelin ottaa siitä vettä ruokapussien lämmitykseen ja kahvi/teeveden lämmitykseen. Tume huomautti kuitenkin, että veden pinnalla käy sellainen kuhina (jotain pieneliöitäkö?), että mahdollisten vatsatautien välttämiseksi olisi ehkä parempi noutaa vedet aiemmin ohittamaltamme tunturivirralta. Mies puhui järkeä ja näin tehtiin.

Nyt oli viimeistään päätettävä mitä kautta menemme Rondvassbuhun. Vaihtoehdot olivat seuraaavat.
Nousta Svarthammaren -tunturin (1751 mpy.) ja Rontvatnet -järven välissä olevaan Rondhalssen -nimisen solaan (1647 m.p.y) ja patikoida siitä määränpäähän tai sitten odottaa Rondvatnet -järven pohjoispäässä Rondvassbuhun menevää vuorovenekyytiä. Rondhalsen -solaan nouseva polku näytti kotona kartalta aika jyrkältä ja siltä se näytti nyt myös täältä paikan päältä katsottuna. Jyrkin nousuosuus olisi kartan mukaan n. 160 m 450 metrin matkalla.  Kokonaisnousua laaksosta Rondhalseniin olisi kartan mukaan n. 419 m 1,65 km:n matkalla  Veneen tuloon oli yli kaksi tuntia, mutta Rondhalsen -tunturin huipulle vievälle polulle pääsi heti ;-). Dani, Petri, Roope ja Tume valitsivat tuon tiukemman tunturireitin, mitä pitkin se tuttu norjalainen nuorisojoukkokin oli jo kapuamassa ylöspäin.

Löysä vuorovenereitti Rondvassbuhun
Tuulensuoja
Seppo ja minä päädyimme venematkaan, sillä halusimme säästellä voimiamme huomista huiputusta varten. Lompsimme hieman yli kilometrin päässä ja n. 40 m alempana ja olevan Rondvatnet -järven pohjoispäässä sijaitsevalle venelaiturille.
Sadesuoja
Sen läheisyydessä oli suuri siirtolohkare, jonka toiselle puolelle oli rakennettu irtokiviä, lankkuja sekä laudankappaleita hyväksikäyttäen kohtalaisen kokoinen tuulensuoja ja sen toiselle puolelle taas katettu sadesuoja, mihin ei kyllä mahtunut kuin yksi henkilö kerrallaan. Yritimme tappaa aikaa tässä rakennelmassa, mutta katsoimme kuitenkin  parhaaksi siirtyä laiturin läheisyyteen.

Vuorovene saapuu
Saimme jonkin ajan kuluttua seuraa. Paikalla asteli nuori tyttö sekä keski-ikäinen nainen. Tyttö käveli ihan kuin olisi satuttanut nilkkansa. Kysyin naiselta, kuuluivatko he siihen nuorisoporukkaan, mikä kapusi parasta aikaa kohti Rondhalsen -solaa. Kyllä he olivat. Rouva toimi opettajana koulussa, jonka 9. luokan perinteisiin kuului jokasyksyinen patikointi Rondvassbuhun, missä huiputettasiin alueen korkein tunturi Rondslottet (2178 m.p.y.). Porukka oli tämän lukuvuoden 9. luokkalaisia. Tilausbussi oli jättänyt heidät maantien laitaan, josta he olivat jatkaneet matkaa Haverdalsåe -virralle. Tämä mukana oleva tyttö oli nyrjäyttänyt jossain vaiheessa nilkkansa, eikä voinut siksi jatkaa muiden oppilaiden mukana, vaan hänen oli valittava tuo venekuljetus ja opettaja toimi hänen apunaan. Aika kului todella hitaasti, mutta saapuihan se Rondejenta -vene (taitaa olla vapaasti suomennettuna
Rondvassbun isäntä
Rondeneito tai olisiko Ronden neito) lopulta ja ihan ajallaan.

Lähtö viivästyi hetken, sillä alus joutui odottelemaan erästä hieman myöhässä olevaa vaeltajaa. Lopulta kaikki matkustajat saatiin veneeseen ja kippari käänsi sen keulan Rondvassbuhun. Tunturiaseman laituri ei ollut enää kovinkaan kaukana kun Seppo huomasi aluksen oikealla puolella olevalla korkealla kalliolla neljän vaeltajan heiluttelevan veneelle vaellussauvojaan. Ne olivat Dani, Petri, Roope ja Tume.

Tästä alkaa Petrin kirjoittama kuvaus siitä, kun he lähtivät kipuamaan kohti Svarthammare -tunturin itäisellä puolella olevaan Rondhalsen -solaan, mistä matka jatkui Rondvassbuhun.

Tiukempi tunturireitti Rondvassdalen - Rondhalsen - Rondvassbu
Svarthammaren -tunturin ja Rondvatnet -järven välissä olevassa Rondhalsen -solassa kulkeva polku näkyi melko selvänä jo lounaspaikaltamme. Se alkoi Rondvatnet -järven pohjoispäästä nousten erittäin jyrkkänä kohti solaa ja vaikutti melkoisen haastavalta. Eero ja Seppo olivat jo aiemmin olleet vahvasti sitä mieltä, että ottavat venekyydin Rondvassbuhun ja reitin näkeminen luonnossa varmisti tämän päätöksen. Saavuimme melko pian risteykseen, josta vasemmalle menevä polku laskeutui venelaiturille ja oikealle menevä lähti nousemaan kohti huippuja. ”Nähdään Rondvassbussa” totesimme Eerolle ja Sepolle ja niin lähti nuoriso-osasto nousemaan polkua ylös.

Eero ja Seppo menossa laiturille.
Koululaisryhmä oli venynyt rinteessä jo pitkäksi jonoksi ja saavutimme
kohtapuoleen sen häntäpään ohittaen hitaampia nousijoita. Nousu ei ollut sinäänsä erityisen vaikeaa mutta melko raskasta. Onneksi kantamuksemme olivat kevyet ja nousu sujui siksi yllättävän nopeasti. Vastaamme tuli pian muutamia rinnettä alas juoksevia nuoria poikia. Kysyimme olivatko he matkalla veneelle.  ”Ei olla, haemme lisää reppuja”, he vastasivat. Nämä kaverit olivat auttamassa huonompikuntoisia luokkatovereitaan kantamalla omien rinkkojensa lisäksi myös näiden rinkat. Pojat tekivät näköjään useamman edestakaisen matkan alas ja ylös tunturinrinnettä! Aika kovia sällejä nuo, eikä ole mikään ihme, että norjalaiset pärjäävät niin hyvin urheilussa jos tällaisia reippaita kavereita löytyy jo keskivertokoululuokasta. Totesimme, ettei kovin moni suomalainen yläasteikäinen pystyisi samaan.

Pidimme rinteen puolivälissä lyhyen juoma- ja suklaapatukkatauon. Tämän jälkeen nousu loivenkin ja kiristimme tahtimme. Kunnossamme ei ollut valittamista sillä solaan kapuaminen sujui ongelmitta, ellei ota huomioon lievää hengästymistä.

Huipullako?
Norjan nuorisoa eväiden kimpussa.
Rondhalsenin huippu oli vain n. 9 m korkeammalla kuin polku. Lompsimme
sinnepäin ja huomasimme hiukan kauempana
olevat koululaiset, jotka popsivat siellä eväitään. Otimme paikalla muutaman kuvan ja tottakai huiputushömpsyt herrasmiestyyliin.

Huipulla
Näppäsimme myös ”Isät huipulla"-selfien, mikä oli aiheuttanut kotiväessä kaikenmaailman spekulaatioita. ”Syyllisenä” tähän oli taaksemme tullut, käsiään heilutellut norjalainen koulupoika, jota joku kotiväestä oli luullut Eeroksi. No, ikäeroahan ”pojilla” ei ollut kuin noin 50 vuotta joten ymmärrettävä erehdys :-). (Kummallakohan oli syytä olla tyytyväinen Petrin äskeiseen virkkeeseen, minulla vai koulupojalla, totesin tätä kirjoittaessani.)

Lähimmät tunturien huiput alkoivat jäädä hiljakseen paksunevien pilviverhojen peittoon ja lähdimmekin laskeutumaan kohti Rondvassbuta. Hyvin sujunneen nousun vuoksi meillä oli runsaasti aikaa ja ja Roope otti meistä useita portrettikuvia. Komeita niistä tuli, sillä olihan asialla ammattilainen ja kuvauskohteetkin olivat varsin salskeita uroita.

Panoraama Rondvassbuhun
Jatkoimme laskeutumista ja kohtapuoleen pilkistelikin Rondvatnet -järvi meistä katsoen vasemmalla. Polku kääntyi sen suuntaan ja järven toisella puolella olevat punaiset rakennukset sekä pihassa
Harvinaisempi kuvakulma Rondvassbuhun
liehuva Norjan lippu vahvistivat, että tuolla parin kilometrin päässä oli määränpäämme. Kävelimme polkua eteenpäin ja huomasimme järven pohjoispäästä tulevan veneen. Päättelimme sen olevan yhteysaluksen, joka oli noutanut muiden matkustajien ohella Eeron ja Sepon. Myöhemmin meille selvisi, että juuri näin oli asianlaita. Polun loppuosa oli helppokulkuinen ja muutaman kevyen kahlauksen jälkeen nousimme maantielle, joka johti tunturiasemalle. Astuimme päärakennuksen ovesta sisään ja siellä Eero ja Seppo olivatkin vastaanoton tiskillä neuvottelemassa majoituksesta.

Eero jatkaa tästä

Rondejenta kontonaan
Rondejenta kiinnittyi laituriin ja astelimme sorapintaista tietä pitkin päärakennuksessa olevaan vastaanottoon kyselemään  majoitusvaihtoehtoja. Jonkin ajan kuluttua Retkiremmi oli taas koossa ja saimme respasta numeroidut makuupaikat alueen pohjoispuolella olevasta rakennuksesta.  Tallustelimme ulko-ovesta sisään ja tutustuimme
Rondvassbun päärakennus
paikkaan hieman lähemmin.  Rakennuksen keskellä olevassa suuressa huoneessa oli kamina, ruokapöytä sekä penkkejä ja keittiö, minkä kaikki kaapit oli naulattu kiinni sekä liesi mitä ei oltu kytketty lainkaan toimivaksi. Huoneessa oli myös parvi, missä oli useita petipaikkoja. Rakennuksessa oli meidän makuuhuoneemme lisäksi myös hieman pienempi makuuhuone.
Nämä pedit eivät sovi isopäisille.
Makkara ja muusi maistuivat
Astuimme sisään omaan makuuhuoneeseemme todeten, että kyllä sinne mahtui. Siellä oli kolmessa kerroksessa peräti 18 petipaikkaa. Meidät oli sijoitettu jostain syystä eri kerroksiin. Dani, Tume ja Roope nukkuisivat piippuhyllyllä. Nuo paikat eivät olleet kovin houkuttelivia jyrkästi laskevan katon vuoksi. Olimme sinä iltana kuitenkin tuvan ainoat yöpyjät ja siksi ”ylähyllyläiset” valitsivat paremmat vuodepaikat alemmista kerroksista. Talsimme tämän jälkeen päivälliselle päärakennukseen, missä ruokailtiin tutuin norjalaisin menoin.

"Mietintämyssyt"
Rakennuksen fasiliteetteihin kuului myös mukavat seurustelutilat  avotakkoinneen ja siirryimmekin respasta noudettujen oluiden kerakeskustelemaan huomisesta huiputuksesta. Tutkimme kartalta erivaihtoehtoja päätyen Storrondeniin.

Vietimme vielä pari tuntia oluiden ääressä, minkä jälkeen olikin aika siirtyä nukkumaan kämpille. Meikäläinen oli jo untenmailla, kun nuorempi porukka meni vielä ulos tiirailemaan yötaivaalla mahdollisesti näkyviä revontulia ja löytyihän niitä sieltä.


Revontulet Rondvassbussa

Torstai 28.8. (Tästä linkistä voi tutkia nousprofiilia sekä matkaa http://www.lommekjent.no/ruter/887784)

Rondvassbu - Storrenden - Rondvassbu

Aamu valkeni todella upeana auringon paistaessa lähes pilvettömältä taivaalta. Söimme tukevan aamiaisen jonka jälkeen oli otimme suunnan tunturiaseman pihalta alkunsa saavalle Stor-, Vinjeronden ja Rondslottet -tuntureille johtavalle polulle.

Rondvassbu toisesta kulmasta
Saimme noususta tuta jo heti ensi metreillä, vaikka olimme käytännössä melkein Rondvassbun pihalla. Päärakennusta vastaapäätä alkava polku nousi 120 m:n matkalla 52 metriä, minkä jälkeen tuli hieman helpompaa. Huipulle oli kipuamista n. 4,14 km ja korkeuseroa vajaan kilometrin. No tarkka korkeus ja matka selviäisi meille Roopen GPS:stä sitten kun olemme siellä tunturin huipulla. Pysähdyimme hetkeksi tarkistelemaan päämääräämme. Tunturin profiili näytti täältä alhaalta katsoen seuraavalta: nousu, sitten tasaisempi osuus, nousu, tasaisempi osuus ja sitten loppurypistys lumisien kivien lomitse huipulle.

Tässä on vielä löysää
Tauko 

Nousimme ensin Storronden ja Vinjeronden kautta Rondslottetiin menevään polkujen risteykseen. Matkaa kertyi n. 1,3  km ja nousua n. 260 m. Pidimme risteyksessä pienen tauon, minkä jälkeen jatkoimme oikealle kaartavalle Storronden huipulle johtavalle polulle.


Tästä alkavat tiukemmat nousut



Lämmintä piisaa
Kesä alhaalla talvi ylhäällä
Nousimme yhä korkeammalla ja ajoittain melko rakkainen "polku" jyrkkeni nyt huomattavasti ja meistä vastaan tuli talvi. Aurinko paistoi lämpimästi ja tunturin rinteiltä kohoava kosteus oli alkanut tiivistyä pilviksi. Lunta oli yllättävän paksulti, eikä se ollut mitään höttöä ja toimi sen vuoksi hyvänä alustana ponnistellessamme ylöspäin. Pysähdyimme aina välillä kuvaustauolle, sillä näköalat olivat huikeat. Ilma oli täällä ylhäälläkin sen verran lämmin, että tauolla oli riisuttava liiat kuteet ylävartalosta.


Tämä ei ole pelastuskoira.
Sinne menivät
Muutamakymmenen metriä ennen lopputasannetta meitä tuli vastaan innokkaan oloinen, häntäänsä heiluttava
susikoira ja sen jäljessä sen omistaja. Juttelimme hänen kanssaan hetkisen vuorelle nousuun liittyvistä asioista. Kaveri varoitteli meitä, että ylempänä kivien päällä oleva jää saattaa tuottaa yllätyksen johtuen siitä, että niiden päällä oleva lumi sulaa sohjoksi auringopaisteessa, mutta kivien päällä oleva jää ei, vaan pysyy sohjon alla vaarallisen liukkaana. Kiitimme infosta ja jatkoimme nousua. Olimme perillä huipulla 3 tunnin ja 4 minuutin kuluttua siitä kun lähdimme Rondvassbusta.

Huippu ei ole vielä tuollakaan. 
Nyt ollaan jo melkein huipulla.
Storronden huippu oli hyvin erilainen verrattuna vaikka
suunnilleeen samankorkuiseen Kebnekaisen eteläiseen huippuun. Jälkimmäinenhän on (ainakin vielä toistaiseksi) terävä n. 40 m korkea jäätikkö, mistä aukenee kolmeen suuntaan vaarallisen tappavat liukumäet. Storrondenin huippu on suurempi ja tasaisempi ja siellä on samanlaisia litteitä kivirakennelmia kuin esim. Pyhä-Nattasen huipulla.

Eero huipputasanteella
Liuskekivimuodostelmia
Huomasimme myös huipulla tuulesuojassa kuhertelevan
nuorenparin, joka nautiskeli koiransa kanssa auringonpaisteesta, samalla kun Trangia keitteli heidän lounastaan.  Meillä ei ollut vielä nälkä ja puuhailimme huipulla kuka mitäkin. Jotkut kuvailivat maisemia ja jotkut soittelivat kotipuoleen kuulumisiaan. No nälkähän siinä kuitenkin loppujen lopuksi tuli.

Tume huipulla. Alhaalla näkyy Langbotn -laaksoa

Retkiremmi huipulla

Veden lämmitys menossa
Aika soittaa kuulumiset kotiväelle.
Lounaat valmistuivat vauhdilla, mutta ne syötiin hartaudella. Meikäläiselle quatrovaarille ehkä hieman rankahto, eikä ruoka tuntunut aluksi maistuvan. Petri ja Roope painostivat minua
syömään retkiruokapussini tyhjäksi ja hyvä niin, sillä olo parani kummasti. Tungimme tavarat lounaan jälkeen pariin päiväreppuun ja lähdimme laskeutumaan sitten takaisin Rondvassbuhun. Alastulo sujui sen kummemmitta kommelluksitta. Tapasimme Storrondenille ja
Tässä on merkitty polku.
Rondslottenille menevien polkuen risteyksessä taukoa pitävän lukioikäisen koululaisryhmän. Juttelimme hetken heidän opettajansa kanssa. Tämä ryhmä oli tullut linja-autolla Sprangetiin ja kävellyt sieltä Rondvassbuhun. He olivat nousemassa nyt Storrondenille ja palaisivat saman tien takaisin Sprangegtissa odottavaan linja-autoon. Me jatkoimme turinatuokion jälkeen Rondvassbuhun, mihin saavuimme kahden tunnin ja 11 minuutin kuluttua siitä kun lähdimme laskeutumaan huipulta.

Siirsin kotona Roopen GPS:n tallentamia reissumme tietoja tietokoneellani olevaan Garminin BaseCamp -ohjelmaan. Storrondenin huiputuksen tallantama data oli tällainen: Matkan edestakainen kokonaispituus oli 9,2 km, kokonaisnousua oli 990 m ja laskua - ei suinkaan saman verran vaan 21 m enemmän eli 1011 m?? 

Tässä kerrataan äskeistä huiputusta.
Tokavika päivällinen Rondvassbussa
Ehkä Dani, joka piti GPS -laitetta ranteessaan, oli pannut laitteen päällemyöhemmin tai jotain muuta, mutta tämä oli se, mitä GPS oli tallentanut.
Huomasimme eteisessä olevasta vaelluskenkien määrästä, ettemme olleetkaan paikalla pelkästään oman porukan kanssa. Tämä vahvistui, kun avasimme makuusalimme oven. Jokainen petipaikka oli täynnä. Danin, Tumen ja Roopen olikin siirryttävä nyt omille kolmannen kerroksen petipaikoilleen. Vastapäisissä alasängyissä makoili pari kaveria. Toinen heistä oli kantanorjalainen ja toinen tummempi-ihoinen kolumbian norjalainen. Jälkimmäinen oli käynyt monta kertaa Suomessa, sillä hän oli ollut töissä Nokialla sen suuruuden vuosina. Miehet olivat tulleet kalastelemaan, mutta Rondvatnet ei ollut tänään kovin suosiollinen kalasaaliin kannalta.

Perjantai 29.8.

Jutulhøggetin kanjonissa sijaitseva putous.
Eipä arvaisi kuvasta, että huomenna sataa.
Se oli "lepäilypäivä". Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut, että olisimme jääneet vain makoilemaan punkkiimme.
Keskityimme tänään vain muihin asioihin. Petri, Dani, Seppo ja Tume päättivät lähteä katsomaan paljon "mainostettua" n. 10 km:n patikointimatkan päässä olevaa Peer Gynt -hyttania. Minä ja Roope valitsimme lähiseudun maisemien kuvailun. Säässä oli tapahtumassa ehkä muutos, sillä paksu pilviverho peitti nyt
Illmannåen putouksia
Illmannåen kuohuja
lähiseutujen tuntureiden huiput, mutta onneksi ei sentään satanut. Kävimme
ensin tutkailemassa Jutullhogget -kanjonissa virtaavan Kaldbekken -virran maisemia, missä otimme kuvia komeasta vesiputouksesta. Viivyimme siellä jonkin aikaa ja siirryimme sitten tien toiselle puolelle katsastamaan Illmandalenin loppupäässä, Store Ulan luusuaan laskevan Illmanåen tienoilla olevia maisemia. Virta kohisi useina putouksina melko kapeassa rotkossa, mutta valitettavasti kostean liukkaat kivet vaikeuttivat tai jopa estivät pääsyämme aivan parhaille kuvauspaikoille. Toisaalta noihin kuohuihin putoaminen olisi tiennyt lievemmilläänkin pahoja ruumiinvammoja ja pahimmillaan hautausurakoitsijan paikalle kutsumista.

Helikopterin lennättäjä
Hauskana yksityiskohtana näimme Bjørnhollian suunnalta tulleen kaverin virittelevän rinkastaan ottamaansa radio-ohjattavaa pienoishelikopteria lentokuntoon ja saatuaan homman valmiiksi ohjaili härveliä edestakaisin virran yläpuolella. Vehkeeseen oli kiinnitetty ilmeisesti GoPro - tai sitten siinä oli jo itsessään oma kamera, mikä otti lintuperspektiivistä videokuvaa allaolevista maisemista. Palailimme pikkuhiljaa takaisin kämpille odottelemaan Peer Gynt -hyttanilla piipahtaneita retkiremmiläisiä, minkä jälkeen olikin päivällisaika.

Petrin kertomus Peer Gynt -hyttan vierailusta alkaa tästä.

Rondvassbu - Peer Gynt -hytta - Rondvassbu

Eero ja Roope lähtivät siis kuvailemaan maisemia ja Dani, Tume, Seppo sekä minä lähdimme taas patikoimaan n. 10 km:n päässä olevalle kovin ”mainostetulle” Peer Gynt -hyttanille. Jossain matkan
Ljosabuin mökki
puolivälissä näimme kauempana valtavan kokoisen siirtolohkareen, mikä
osoittautui lähemmäksi tultaessa kiviseinäiseksi mökiksi. Pidimme paikalla lyhyen patukka- ja juomatauon. Mökki oli äärimmäisen karu niin sisältä kuin ulkoakin. Varustukseen kuului pieni makuulaveri, pöytä sekä tuoli. Paikalla pystyi yöpymään kaksi ihmistä siten, että toinen nukkuu laverilla ja toinen lattialla. Seinällä olevasta infosta selvisi tämän Ljosabui -nimisen mökin tarina ja se kuuluu seuraavasti.

Skotlantilainen lordi Charles Heugh Spencer George Garvagh oli mieltynyt tähän paikkaan sekä siellä vaeltelevien villiporojen metsästykseen. Hän rakennutti v. 1860 tälle alueelle kolme mökkiä . Rakentajan Tor Øyrdarden palkkio ei päätä huimannut. Se oli nykyrahassa hieman alle kolme puntaa. Mökki restauroitiin 1971. Kustannukset olivat noin 160 puntaa. Kunnostamiseen käytetyn vapaaehtoistyön hinta ei sisältynyt kustannuksiin. Lordi asui mielellään karusti. Mukanaan hänellä oli paikallinen kaveri nimeltään "Isoin Tor" Rommungard tai tämän veljenpoika Paul. Yöpyessään mökissä Garvagh nukkui porontaljoilla laverilla ja Rommungard lattialla sijaitsevien lämmitettyjen kivien päällä.

Peer Gynt -hyttan rakennuksia
Jatkoimme tauon jälkeen kohti varsinaista päämääräämme, jonne saavuimme n. tunnin
löysähkön patikoinnin jälkeen. Paikalla oli useita liuskekivillä päällystettyjä rakennuksia sekä muutama hirsirakenteinen ja turvekattoinen aitta. Suurehko rakennus oli kahvila, mutta se osoittautui suljetuksi tältä kaudelta. Alueella olevissa vuokratuvissa ei ollut asukkaita ja paikka oli muutenkin aution oloinen lukuunottamatta muutamia joen toisella puolellä käyskenteleviä vaeltajia. Istuimme kahvilarakennuksen vieressä oleville penkeille ja söimme paikalla lounaamme, minkä jälkeen palasimme takaisin Rondvassbuhun.

Eero jatkaa tästä.

Loppupäivä meni tuttuun tapaan ensin kämpillä varusteiden vaihdossa ja sitten päivällisellä päärakennuksessa, jonka jälkeen menimme oleskelemaan takkahuoneeseen, mutta koska huomenna olisi paluu arkeen, lähdimme kuitenkin ajoissa kämpille. Ne vastapäisen alapedin kalastajakaverit kertoivat, että he olivat yrittäneet huiputtaa tänään Høgronden, mutta olivat joutuneet palaaman sieltä ”maitojunalla”. Se tummempi kaveri sanoi tuosta huiputusyrityksen peruuntumisesta jotenkin näin, että ei me olla tultu tänne kuolemaan. Huomenna olisi uusi päivä ja kaverit aikoivat kavuta silloin Storrondenille. Meillä oli tuolloin paluu takaisin kotipuoleen.

Lauantai 30.8.


Aamu oli harmaa ja enteili sadetta. Söimme aikaisen aamiaisen, minkä jälkeen puimme rensselit
Hyvästi Rondvassbu
päälle ja lähdimme kävelemään n. 6 km:n päässä olevalle
Sprangetin pysäköintipaikalle odottelemaan linja-auto. Sen reitti kulki Mysysæterin kylän kautta pieneen Ottan kuntaan, mistä nousisimme Osloon menevään junaan. Jäisimme kuitenkin pois junasta Oslon lentokentän, Gardermoenin asemalla. Matkalla meitä tuli vastaan useampi vaellusvarusteinen lukioikäinen norjalaisnuori, jotka olivat menossa kohti Rondvassbuta. Kaikesta näkee, että Norjan nuoret ovat todella ulkoilmaihmisiä.

Saavuimme n. tunnin patikoinnin jälkeen Sprangetiin ja hieman turhan aikaisin, mutta parempi niin kuin myöhästyä linja-autosta, junasta ja lentokoneesta. Paikalle saapasteli myös eräs vaeltaja, jonka kanssa vaihdoimme kuulumisia. Hän oli sveitsiläinen ja oli ensimmäistä kertaa Norjassa. Kaveri kertoi, ettei hänellä  ollut kovin paljon vaelluskokemusta myöskään Sveisistä. Sen verran hänellä oli kuitenkin tietoa (samat tiedot tosin oli meilläkin), että Sveitsissä vaelletaan merkittyjä reittejä myöten vuoristoasemalta toiselle, eikä siellä telttailla lainkaan kuten Pohjoismaissa, koska maassa ei ole täällä pohjolassa tuttuja jokamiehenoikeuksia.

Reissun sää oli lopussa sama kuin alussakin.
Linja-auto kaarsi lopulta pysäköintialueelle, mutta ei kuitenkaan vielä pysäkille, vaan peruutteli hieman kauemmaksi odottelemaan aikataulun mukaista lähtöään. Sadepilvet olivat tähän saakka kiertäneen meidät, mutta nyt emme päässeet niitä enää karkuun. Goretex -takkini piti hyvin välillä aika rankkaakin sadetta, mutta G-1000 -kankaiset housuni kastuivat huolimatta niille kotona tekemästäni vahauksesta. Onneksi niiden materiaali kuivuu  aika nopeasti. Rondvassbun sää näytti täältä katsoen aika surkealta. Kaikki alueen tunturit olivat melkein niiden juureen saakka ulottuvien paksujen sadepilvien peitossa. Tunturiasemalle jääneet kalakaverit eivät voineet todennäköisesti toteuttaa tänään Storrondenin huiputussuunitelmaansa.

Lopulta kuljettaja käynnisti linja-autonsa ja kaarsi pysäkille. Kaveri tuli ulos kuskin penkiltä avaten matkatavaraosaston luukut. Matkustajat työnsivät rinkkansa sisään ja menivät linja-autoon, jonka jälkeen lähdettiin liikkeelle. Tie laskeutui maltillisesti kohti Otta -joen laaksoa aina n. 600 metrin korkeuskäyrälle saakka, mutta jyrkkeni sitten aika rajusti. Tästä kohtaa ei ollut linnutietä Otta  -joen rannalla sijaitsevalle Ottan rautatieasemalle kuin n. 630 m, mutta korkeuseroa oli n. 310 m eli prosentuaalisesti n. 50 %. Asiahan ratkaistaan siten, että tie kulkee vinottain pitkin vuorenrinnettä tehden aina välillä neulansilmämutkia ja matka Ottaan pitenikin 603 metristä 3,4 kilometriin.

Perillä oltiin ihan aikataulussa ja kuulemma näin on aina, sillä DNT:n kertoman mukaan linja-auton ja junan aikataulut on sovitettu siten, ettei kukaan matkustajista myöhästy junasta. Haimme varusteet linja-auton ruumasta ja kävelimme reippaasti asemalaiturille odottamaan junaa, minkä pitäisi saapua n. 15 min. kuluttua. Huomasin laiturilla, että märät wind stopper -käsineeni olivat jääneet istumapaikalleni linja-autoon. Juoksin takaisin auton luo. Sen ovet olivat lukossa ja kuljettaja ties missä. No, ei siihen auttanut jäädä odottelemaan. Nielin tappioni ja palasin asemalaiturille, missä kuului kovaäänisistä norjankielistä kuulutusta. Siitä ei saanut kovan jälkikaiun vuoksi kyllä oikein mitään selvää. Etelästä Oslon suunnasta tulikin juna, josta matkustajat tulvahtivat laiturille. Me odotelimme edelleen sitä pohjoisesta, Tronhdeimin suunnasta tulevaa junaa, mutta ei sieltä loppujen lopuksi mitään tullut.

Asia piti selvittää ja kysyimme asemalaiturilta junaan nousevilta matkustajilta, onko tämä se Osloon menevä juna. Saimme myöntävän vastauksen, mutta varmistimme asian vielä esittämällä saman kysymyksen eräältä asemalaiturilla kävelevältä naispuoliselta rautatievirkailijalta. Sama vastaus. Kuljimme puolijuoksua vaunujen vieressä etsien oikeaa vaununnumeroa. Sitä ei ollut koko junassa. Nyt oli jo kiire, sillä juna lähtisi näillä minuuteilla. Nousimme vaunuun ja etsimme istuinpaikkoja, joissa olisi samat numerot kuin lipuissamme. Löytyiväthän ne. Tämä juna oli ihan erilainen kuin se, millä olimme tulleet. Koko juna oli nimittäin yhtä ja samaa vaunua ja lisäksi aika kulahtaneen oloinen. Mekin istuimme oikein I-luokan vaunussa, mutta se luokitus oli jäänyt varmaan 1980-luvulle. No pääasia, että juna liikkui eteenpäin. Näin jälkeenpäin ajatellen tuo Ottan asemalla kuulemamme norjankielinen kuulutus koski ehkä juuri tuota junan rakennetta.

Matka sujui leppoisasti. Jossain vaiheessa alkoi kuitenkin huikomaan ja talsimme katsomaan ravintolavaunun antimia. Vaunun kioskityyppinen myymälä oli yllättäen edelleenkin suljettu. Paikalle oli tullut muitakin matkustajia sekä konduktööri. Hän kertoi meille, että myymälän henkilökunta oli myöhästynyt junasta, mutta hän avaisi putiikin kunhan vain saisi avaimet. Jostain nekin sitten järjestyivät, mutta vielä siinä hässäköitiin aikansa ennekuin saimme hotdogit ja kolajuoman.

Perillä Gardermoenissa
Tusinapitsaa lautasella
Juna saapui ajallaan Gardermoeniin, mutta lentoaikataulujamme
ajatellen turhan aikaisin. Tämänhän me  tiesimme toisaalta jo kotipuolessa silloin kun Tume tilaili lentolippuja. Olikin jo hieman nälkä ja menimme ensialkuun syömään parit roiskeläpät erääseen pitseriaan. Sitten kävimme tarkistelemassa mitä kaikkea verovapaan alueen kaupat tarjosivat. Sieltä löytyi Suomen ja Norjan hintatasoon nähden edullisia single malt -viskejä. Petri ja minä menimme tämän jälkeen läheiseen sport-baariin oluille muiden täyttäessä vatsaansa alakerrassa olevan ravintolan antimilla.

Mikään ei ole niin pitkästyttävää kuin lähdön odottelu, mutta lopulta lähtöportti aukeni ja pääsimme putkea pitkin koneeseen. Lento meni rutiinilla ja laskeuduimme turvallisesti Helsinki-Vantaa lentoasemalle. Vuoden 2014 reissu oli nyt ohi.

Ohessa vielä Roopen tekemä fiilisvideo reissulta:


Moments in Rondane from Rob Orthen on Vimeo.

Vantaalla 23.12.2014

Eero

Jälkikirjoitus

Täytyy todeta, että vuoden 2014 vaellus meni nappiin ja voimme suositella varauksetta Dovren ja Rondanen kansallispuistojen alueita kaikille. Reittejä ja maisemia löytyy lähes kaikenkuntoisille (pl. rapakuntoiset). lmat olivat kokonaisuuden kannalta erinomaiset ja siirtymiset tunturiasemalta toiselle sujuivat muutamista sadekuuroista huolimatta ilman kummempia kommelluksia. Tähän oli syynä ainakin minun mielestäni kevyet kantamukset, oikea vaatetus, kunto, etukäteissuunnittelu ja sokerina pohjalla yöpymiset mukavissa sängyissä kuivassa rakennuksessa, jokapäiväiset peseytymismahdollisuudet, sekä valmiit aamiaset ja illalliset. Jaksamista auttoi myös se kokemus, että vaikka varusteet (housut, sukat, kengät) olisivat kastuneet vaelluksessa miten märiksi tahansa, niin ne kuivuivat yön aikana tunturiasemien kuivaushuoneissa. Rondvassbu on monesti aika täynnä vaeltajia, mutta jokainen pääsee nukkumaan sisätiloihin. Paikat saattavat olla huoneiden lattioilla, mutta jos on hyvä makuualusta, niin kyllä se voittaa kivikot ja monta yötä sateessa viruneen teltan. Maisemista vielä sen verran, että parhaat niistä alkoivat meidän reissullamme vasta Grimsdalshyttanin jälkeen.

PS. Nikon 1 V 1 -kameralla otetettujen kuvien exif -tiedoissa on vuosiluku 2013 ja kellonaikakin  on pielessä. Kameralla otetut kuvat on otettu kuitenkin tällä reissulla. Kameran päivämäärä- ja kelloaika-asetuksia ei oltu muutettu vain oikeiksi ennen reissua :-(.

PSS.

Tässä on Roopen Garmin Foretrex 401 GPS:n aktiivilokista saatu data. Matkojen kokonaisaikoihin sisältyvät myös tauot.

24.08.2014 HJERKINNIN ASEMA - HAGESTERIN LEIRINTÄALUE

Kokonaismatka 4,3 km
Kulunut kokonaisaika h 1:05:29
Kokonaisnousu 14 m,
kokonaislasku 114 m

25.08.2014 HAGESETER - GRIMSDALSHYTTA

Kokonaismatka 15,2 km
Kulunut kokonaisaika h 7:15:23
Kokonaisnousu 632 m
Kokonaislasku 578 m

26.08.2014 GRIMSDALSHYTTA - DØRÅLSETER (DØRÅLSGLUPEN -SOLAN KAUTTA)

Kokonaismatka 16.9 km
kulunut kokonaisaika h 8:21:57
Kokonaisnousu 812 m
Kokonaislasku 902 m

27.08.2014 DØRÅLSETER - BERGEDALEN - RONDVASSBU (RONDHALSEN -SOLAN KAUTTA)

Kokonaismatka 16,7 km (GPS oli ollut jostain syystä sammutettuna osan matkasta)
Kulunut kokonaisaika h 8:37:18
Kokonaisnousu 702 m
Kokonaislasku 802 m

28.08.2014 RONDVASSBU - STORRONDEN - RONDVASSBU

Kokonaismatka 9,2 km
Kulunut kokonaisaika h 6:22:28
Kokonaisnousu 990 m
Kokonaislasku 1011 m

4 kommenttia:

Kimmo kirjoitti...

Olipas taas mukavaa luettavaa! Kiitos!

RETKIREMMI: kirjoitti...

Terve Kimmo, kiva että tykkäsit! Teillä Team Sarvella on myös kivan näköisiä reissuja :) Hyvää vaellusvuotta 2015!
T. Roope

Anonyymi kirjoitti...

Hieno reissuraportti! Kulkemienne reittien piirtäminen kartalle auttaa hyvin hahmottamaan reissun kulkua ja luonnetta.
T.Jarkko

RETKIREMMI: kirjoitti...

Kiitos Jarkko, kiva että tykkäsit! Kyllä tuo reittien merkkaus auttaa jopa reissun muistelussa ;)
T. Roope