Olemme mietiskelleet Roopen kanssa, että tekisimme jossain vaiheessa ennen syksyn Retkiremmin 10-vuotisjuhlavaellusta kuvaussessiot lähiseutumme eli Espoon, Helsingin, Järvenpään, Keravan, Kirkkonummen, Vantaan, Vihdin ja Sipoon korkeimmille, luonnon muovaamille paikoille.
Espoon korkein paikka Mustavuori, jossa olemme käyneet parisen vuotta sitten. Paikka sijaitsee Vihdille ja Espoolle puoliksi kuuluvan Saarijärven etelärannalla. Vajaan kilometrin pituinen ja puolen kilometrinen kalliorykelmä on monihuippuinen ja sen korkein kohta on 114,2 metriä merenpinnan yläpuolella. Huipun pohjoispuolella olevan Saarijärven pinta on 41,9 m alempana. Espoon järviylängön erikoisuuksiin kuuluvat kallioiden päällä isompia järviä ylempänä olevat monet pienet lammet. Mustavuoren huipun eteläpuolellakin on Iso Majaslampi (92,7 metriä meren pinnan yläpuolella) ja länsipuolella Pieni Majalampi (97,3 metriä meren pinnan yläpuolella).
"Tarinoiden Helsinki" -sivustoilla kerrotaan, että Helsingin korkein kukkula sijaitsee Kivikon ulkoilupuiston pohjoisosassa, Porvoonväylän eteläpuolella, luontopolun varrella. Kukkula on 62 metriä merenpinnan yläpuolella. Korkein kohta on Jakomäenkallio, jonka korkeus merenpinnasta on 59,5 metriä. Täytynee käydä GPS:n kanssa molemmissa paikoissa tarkistamassa korkeudet.
Järvenpään korkein kohta on 82,9 metriä merenpinnasta oleva Kiilahännänkallio. Nyppylä sijaitsee aivan paperikonevalmistajan Metso Paper Oy:n tehdasrakennusten länsipuolella. Korkeuseroa pääradan varrella olevaan n. 300 metrin päässä länteen sijaitsevaan Purolan seisakkeeseen on vain n. 18 metriä, heh. No, eipä rasitu ainakaan meikäläisen polvet tai tule hiki kun valloittaa tuon nyppylän :).
Keravakaan ei voi paukutella naapurikuntiensa tapaan kovin rehvakkaasti henkseleitään hulppeilla vuoristomaisemillaan. Korkein kohta on Vanhan Lahdentien itäpuolella oleva Koukkukallio. Matkaa tieltä paikalle on vain n. 160 metriä. Suomenlahden ja Koukkukallion korkeusero on 70 metriä. Keravanjoen ja Koukkukallion korkeusero on n. 33 metriä.
Kirkkonummen korkein paikka olisi erään tiedon mukaan Kirkkonummen Veikkolan kylässä oleva 100 metriä merenpinnan yläpuolella oleva Kaislammenmäki. Paikka saattaa olla hankala, ellei peräti mahdotonta valloittaa, koska kartan mukaan alue on yksityisessä omistuksessa ja kukkulan päällä on vielä kaksi rakennusta, joista toinen olisi lämmitettävä ja toinen ei. Se viileämpi rakennus on kukkulan korkeimmalla kohdalla.
Sipoon korkein paikka on Kummelbergen –niminen nyppylä, joka sijaitsee Pohjois-Paippisissa. Korkein huippu kohoaa 90 metriin meren pinnasta ja n. 55 metriin kalliorykelmän länsipuolella virtaavasta Sipoonjoesta.
Vantaan ”huippu” on Västran kylän pohjoispuolella, lähellä Nurmijärven rajaa oleva Konkoonkalliot. Korkeutta merenpinnasta on 81,5 metriä. Viereinen luoteispuolella oleva pelto on 40 metriä alempana.
Vihti voi naapureistaan poiketen jo hieman porskutella maisemillaan. Sen korkein paikka on Rokokallio 156 meren pinnan yläpuolella, mikä on kartan mukaan tosin vain yksi kallioryppään monesta, lähes yhtä korkeasta paikasta, mutta siellä käydään koska se on siellä.
Mielenkiintoisempi ja toivon mukaan maisemallisesti ja kuvauksellisesti komeampi paikka Vihdissä on ehkä 143,8 metriä meren pinnan yläpuolella oleva kaksihuippuinen Konian vuori. Kartalla se näyttää olevan selkeästi ympäristöstään erottuva "vuori" toisin kuin Rokokallio. Konia on pituudeltaan n. 1,7 kilometriä ja leveydeltään n. 686 metriä. Korkein kohta on 58,1 metriä ylempänä sen koillispuolella olevaa Moksjärveä. Konian länsi- ja pohjoisrinteet ovat myös aika jyrkän oloisia.
Saapa vain nähdä, onko Konian huippu kuitenkin yhtä metsäinen kuin oli viime elokuun Koloveden melontareissullamme alueen korkeimman paikan, Ukonvuoren huippu, joka on hieman ylempänä Saimaan pinnasta kuin Konian vuori on Moksjärven pinnasta.
Ensimmäinen huiputus, Sipoon Kummelbergen 24.3.2012
Ensimmäiseksi huiputuskohteeksi valittiin Sipoon korkein kohta, eli se Kummelbergen -niminen kallion nyppylä.
Matkaan lähdettiin lauantaina 24.3. Taivaalta sateli räntää ja keväthanget olivat muuttumassa pikkuhiljaa upottavaksi lumiryyniksi. Roopen ja Elinan jälkikasvu oli myös mukana ja toisin kuin me, niin hän tulisi matkustamaan mukavasti Roopen selässään kantamassa lastenkantorinkassa. Pysäköimme auton Sipoonjoen eteläpuolelle, tienreunan vieressä olevalle syvänteelle ja lähdimme kulkemaan lumeen tallattua polkua pitkin kohti Lilla Kumelbergetia. Polku luikerteli kohtalaisen tiheässä nuorehkossa kuusimetsikössä ja se päättyisi kartan mukaan t-risteykseen, josta kääntyisimme vasemmalle kohti Ågrenen -nimisen niityn nurkkaa.
Tästä lähdettiin Lumikengät ovat tarpeelliset
Jostain syystä risteystä ei vain näkynyt, eikä maisema vastannut alkuunkaan laserilla tulostamaani Retkikartta.fi:n kotisivuilta tulostamaani karttaa. Vasemmalla puolellamme oli kallion nyppylöitä, vaikka kartan mukaan maaston piti laskeutua kohti Sipoonjokea. Aloimme aavistella, että olimme kulkeneet liikaa oikealle ja totesimme olevamme itse asiassa aivan Lilla Kummelbergetin korkeimman "huipun" eteläpuolella.
Löydettiin sattumalta luontokuvaajan piilokoju.
Kartan mukaan Lilla Kummelbergetin ympäri meni kaksi polkua, jotka yhtyisivät kalliorykelmän pohjoispuolella, josta johtaisi sitten vain yksi polku kohti päämääräämme. Tähän saakka taivaltaminen oli ollut kohtalaisen "leppoisaa", sillä olimme kävelleet pitkin muiden jalanjälkiä. Nyt oli mietittävä käännytäänkö takaisin ja palataan lähtöpaikalle, vai tarvottaisiinko pari sataa metriä, kunnes saapuisimme ns. itäiselle polulle.
Sovimme Roopen kanssa, että minä käyn tarkistamassa kuinka ketteräsi polulle olisi mahdollista päästä. Edessä oli tamppaamatonta lumihankea ja tihenevää nuorta kuusimetsää, joka muuttui lähellä olevan ojan luona keppiviidakoksi. Käännyinkin takaisin parinkymmenen metrin rämpimisen jälkeen, sillä upposin lumikengistä huolimatta aina silloin tällöin nivusia myöten ryyniseen lumihankeen.
Päätimme siis palata takaisin lähtöpaikkaan. Matka ei kestänyt kovin pitkään ja olimme aika pian lähellä paikkaa, mihin olimme jättäneet auton. Silmiini osui sattumalta hieman kauempana pohjoisen suunnassa olevissa muutamien kuusien rungoissa olevat punamaalilla maalatut merkit. Sanoin Roopelle, että tuolla on se oikea polku, joka johtaisi päämääräämme. Ei muuta kuin sinne siis.
Etenimme pitkin polkua kiertäen silloin tällöin sen poikki kaatuneet valtavat kuuset. Etenimme aika nopeasti Ågrenen -niityn kulmille, johon pysähdyimme muutaman maisemakuvan oton ajaksi. Jatkoimme matkaa parisen sataa metriä ja näimme edessämme Kummelbergenin kaakkoispuoliset jyrkänteet. Käännyimme ”polun risteyksestä” vasemmalle. Kartan mukaan polusta erkanisi parin sadan metrin jälkeen oikealle polku, joka johtaisi sitten kalliorykelmän huipuille.
Tähän asti kulkemamme polku "loppui" kuitenkin valtavien kaatuneiden kuusien kekoon ja päätimme kiivetä kalliolle heti ensimmäisestä mahdollisesta paikasta. Ryteikön seassa paistoikin sellainen ja taapersimme sinne kiertäen kiviä ja pusikoita. Pääsimme lopulta kalliomaastoon, jossa lumikengät lipsuivat niiden kiipeämisraudoista huolimatta sohjoisessa ja syvässä lumessa. Roope jäi kantamuksineen odottelemaan kun minä kiipesin hieman ylemmäksi selvittämään millaiset mahdollisuudet olisi saavuttaa huippu pikkuneiti kantorinkassa.
Kallio jyrkkeni ja lumi peitti monet kivenkolot ja syvänteet. Olin välillä napaa myöten lumimössössä ja se riitti. Ei ollut järkeä jatkaa. Alastulo oli hankalaa, sillä lumikengissä ei ollut kiipeilyraudoista huolimatta minkäänlaista sivuttaispitoa. Totesin tämän Roopelle. Joimme paikalla kuitenkin kahvit ja söimme parit namupalat, minkä jälkeen lompsimme takaisin autolle
Tällä kertaa kävi näin, mutta eihän me näin vähällä luovuteta. Lumien sulettua kävelemme sitten huipulle.
Eero, Roope ja tytöntyllerö
PS. Vasta tätä tekstiä kirjoittaessani huomasin kartasta, että olimme kulkeneet ihan oikeaan ilmansuuntaan paikasta, mihin jätimme auton, mutta lähtöpaikka oli väärä. Oikea polku olikin n. 160 metriä kauempana luoteen suuntaan siitä. Olisi pitänyt olla jo heti alunperin tarkempi. Näitä mokia ei saa enää sattua elokuun varsinaisella vaellusreissullamme.
Eero
7 kommenttia:
Huomaa että kuluttajatason gps:llä mitattu korkeus ei ole tarkka, vaan gps voi antaa melkein mitä tahansa arvoja.
Terve Anonyymi ja kiitos kommenteistasi. Nuo pääkaupunkiseudun korkeimpien paikkojen korkeudet on otettu Metsähallituksen ylläpitämän Retkikartta.fi sivulta. Niitä ei ole varmasti mitattu kuluttajatason laitteilla.
Niitä korkeuksia, mitä ei löydy Retkikartta.fi sivuilta on otettu muiden paikoilla käyneiden henkilöiden Internet-sivuilla julkaistuista jutuista. No eiköhän korkeudet varmistu, kun pääsemme käymään kohteissa
Emme tiedä mihin väitteesi kuluttajatason gps-laitteiden luotettavuudesta perustuu. Meidän käyttämämme Garminin gps-laitteet näyttävät kyllä ihan samoja lukemia kuin mitä on Retkikartta.fi sivuilla olevien (esim. Mustavuoren Espoossa Sokostin ja Pyhä Nattaaen Lapissa ja Valtavaaran sekä Rukan Kuusamossa) mäennyppylöiden tai tunturien korkeudet.
Garminissa oli myös samat korkeuslukemat mm. Pälstanin ja Nijakin osalta kuin mitä on Ruotsin Lantmäteriet -laitoksen julkaisemissa tunturikartoissa. Kebnekaisen osalta juttu on vähän toinen, sillä sen korkein eteläinen huippu on jäätikköä, jonka vuoksi tunturin korkeus vaihtelee jään paksuuden mukaan, mutta kyllä sielläkin saatiin samat korkeudet, kun verrattiin niitä muiden huipulla käyneiden henkilöiden gps-laitteiden lukemiin.
Norjan puolella todettiin Garminin näyttävän samoja korkeuslukemia Barrakselle kuin mitä Norjan tunturikartat näyttävät.
GPS-laitteiden antama korkeuslukema on epätarkempi kuin sijainnin koordinaatit siksi, että maa ei ole tarkasti pallon muotoinen, ja siksi että meren pinnan korkeus (johon nähden korkeuslukemia annetaan) ei ole vakio eikä sama kaikkialla maapallolla.
Jos kiinnostaa, aiheesta löytyy varsin perusteellisiakin kirjoituksia. Yksi niistä on seuraavilla kahdella nettisivulla:
https://www.unavco.org/education/resources/educational-resources/tutorial/elevation-and-geoid.html
https://www.unavco.org/education/resources/educational-resources/tutorial/geoid-gps-receivers.html
Kiitos linkkivinkeistä, Anonyymi! Täytyypä tutustua!
Eikö helsingin mustavuoren näköalapiste ole noita korkeammalla ja malminkartanonhuippu sekä vuosaarenhuippu myös
Terve vaan anonyymi!
Malminkartanon huippuhan ei ole luonnon vaan ihmisen muovaama ja sama juttu taitaa olla Vuosaaren huipun kanssa. Nuo meidän jutussa nimetyt paikat ovat luonnon muovaamia, mutta huippu kun huippu ja tänä syksynä olisi tarkoitus käydä tarkistamassa mitkä vie voiton.
Rokokalliolle on helppo päästä, auton saa puolen kilometrin päähän, huipulle on selkeä polku ja opastus, huipulla on kota makkaroiden paistamiseen. Normaalia harvaa metsää, aika hyvä näkyvyys etelästä länteen. Ympärillä ei ole selkeästi matalampia kohtia lähellä, korkeutta on vaikea ymmärtää, kun ympärillä on paljon muitakin korkeita kohtia. Suomen eteläisimpiä kohtia, joita ei koskaan ole meri peittänyt.
Lähellä on Konianvuori, joka on näyttävämpi paikka. Pohjoisrinne on kiipeämättömän jyrkkä Moksijärven puolella, rinteessä on luola tai seinämä hiidenkirnusta, johon mahtuisi pakettiauto, ellei olisi kymmenien metrien korkeudessa kallioseinämällä sen puolessa välissä. Hyväjalkainen kiipeää siitä vielä parikymmentä metriä huipulle, josta hieno näkymä alhaalla olevalle Moksijärvelle koilliseen 50 metriä alempana. Rokokalliolle pääsee huonompijalkainenkin, Konialle vain tervejalkaiset, hekään eivät pohjoisesta. Konialle pitää kävellä vähintään kilometri autolta, lähestymissuunta vuoren eteläpuolelta metsäautotieltä. Pimeällä ei Konialle ole mitään asiaa, loppu ennen huippua on polutonta metsää, josta lopulta putoaa pahimmillaan varoittamatta kymmeniä metrejä pohjoisrinnettä alas. Jos koira mukana, pitäkää kiinni tai voi juosta vahingossa vuorelta reunalta alas. Maisema parempi kuin Rokokalliolta, kun viereinen järvi on niin paljon alempana. Tätäkään huippua ei meri ole koskaan huuhtonut, mutta rinteestä näkee veden kiviä siinä siirtäneen. Pohjoisrinteessä todellinen tippumisvaara, ja jos putoat, niin apu ei tunnissa tule kuin ehkä helikopterilla eikä rinteestä sinua millään pois kanna edes parilla miehellä. Huipulla ei ole mitään, pelkkää harvaa metsää.
Lähetä kommentti